28. tammikuuta 2011

Tunnustusta

Blogini on saanut ensimmäiset tunnustukset! Iso KIITOS Marjalle, Marjan neulenurkka-blogista!



Näihin tunnustuksiin liittyi 7 tunnustuksen tekeminen. Mietin pitkään, että mitä tunnustukseni voisi käsitellä ja päädyin siihen, että listani käsittelee pikkutarkkuuttani. Pikkutarkkuudesta on tietyissä asioissa hyötyä ja lopputulos on monesti siisti, mutta kyllä siitä kertyy välillä ihan hulluna lisätyötä :)

Pikkutarkan käsityöläisen Top 7

7. Kankaiden lajittelu
   - Säilytän kankaita vaatehuoneen hyllyillä läpinäkyvissä isoissa laatikoissa ja tietyssä laatikossa on vain tietyn tyyppisiä kankaita (college+velour, trikoo+resori, puuvilla jne.).

6. Kaavojen merkkaus
  - Kun piirrän kaavoja, niin jokaiseen pienimpäänkin palaan täytyy aina kirjoittaa mallin nimi ja numero, kyseisen kappaleen nimi ja kaavalistan numero, koko sekä mistä lehdestä kaava on. Ja jos lehti ei ole omani, niin kopioin vielä ohjeet ja kuvan valmiista työstä ja laitan kaikki materiaalit muovitaskuun ja kiinnitän kaavat klemmarilla taskuun kiinni.

5. Puikkojen ja koukkujen säilytys
   - Puikot ja koukut on säilytettävä tietenkin alkuperäisissä paketeissa, ei missään nimessä irrallaan!

4. Uudet vs. vanhat lankakerät
  - Joistain avatuista lankakeristä saatta kulua vain pieni määrä kerralla ja päällepäin voi olla vaikea tietää, onko kerää edes korkattu. Tähän mulla toimii ratkaisuna se, että aina kun aloitan uuden kerän, kirjotan vyötteeseen langan värin, jotta voin myöhemmin pelkälllä vilkasulla tietää, onko kerässä kaikki grammat tallella.

3. Jämäkerät
  - Tämä liittyy hieman edelliseen, mutta tosiaan värillä merkatut vyötteet kulkee vielä pienimmänkin jämäkerän ympärillä. Pikkukerien päälle pitää vaan keksiä esim. nuppineula- tai klemmariviritykset, että vyöte pysyy kiinni.

2. Lehtien ja kirjojen päällystäminen
 - Uudet lehdet ja kirjat pääsee kontaktimuovikäsittelyyn kuin koulukirjat aikanaan. Lisäksi askartelen muovitaskuista kaavoille kotelon aina lehden takasivuun, jotta kaavat pysyy varmasti tallessa.

1. Päättely
   - Ommeltavissa töissä niitä langanpätkiä on aina paljon ja niitä ei tietenkään voi vaan leikata poikki, etteivät ne ala purkaa tai muuten vaan repsota esillä. Joten ainoa ratkasu on ottaa silmäneula käteen ja päätellä jokainen lanka piiloon esim. saumojen sisälle. Pikkutarkkuutta?! KYLLÄ!


Näiden tunnustustusten myötä haluan laittaa tunnustukset eteenpäin seuraaviin blogeihin ja jään odottelemaan heidän tunnustuksiaan;

Saumaton - Blogissa on toinen toistaan ihanempia töitä helmitöistä ompeluksiin. Erityisen ihailtavaa on, että suurin osa töistä valmistuu ilman erillisiä kaavoja tai ohjeita. Se on lahjakkuutta!

rocKing´ sKidi - Suloisia applikaatioita ja vahvoja/pirteitä värejä kuosivalinnoissa. Blogista myös huokuu, että ideoita riittää vielä moneen tulevaan projektiin :)

Caorann - Toinen toistaan veikeämpiä lastenvaatteita. Ihastuin blogissa siihen, että postauksien lopussa on aina yhteenveto käytetystä ohjeesta/kaavasta ja materiaaleista.

4 kommenttia:

  1. Tulin kurkkaamaan tunnustuksiasi ja kuittaan tehtävän suoritetuksi ;).
    Yhtäläisyytemme löysin kohdista 5 ja 6.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Marja: En oo siis ainut laatuaan, kun heti löytyi yhtäläisyyksiä :) Tosin voi olla kyllä vaikeeta löytyy ketään, joka sanois kaikkien 7 kohdalla "Sama!" :D

    VastaaPoista
  3. tätä ei voi kuin ihailla ja olla myös pikkaisen kateellinen. voi, kun saisin edes osan järjestelmällisyyttäsi, niin olisin hyvin onnellinen :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos tunnustuksesta! t. toinen pikkutarkka. :) Listastasi yhtäläisyyksiä löytyy kohdista 3 (käytän nitojaa), 6 (kaavojen merkkaamisen jälkeen laitan kaavat taitetun A4-arkin sisään ja klemmareilla kiinni) ja 7 (samaa materiaalia olevat kankaat samalla hyllyllä kaapissa).

    VastaaPoista