3. huhtikuuta 2012

Purje

Mieheni veli antoi minulle mielenkiintoisen haasteen, sillä hän tarjosi ompeluihini purjekangasta. Hmm.. hiukan haasteellista, sillä purje on todella jämäkkää materiaalia, mutta ajatus purjeen käytöstä oli niin houkutteleva, että päätin uskaltautua kokeilemaan, kun purjekankaan kaveriksi sain vielä lainaan kunnon old school- Huqsvarnan.

Päätin heti, että pelkän epämääräisen ompelukokeilun sijaan, koitan saada aikaseksi jotain hyödyllistä. Aloitin kuitenkin tuntuman saamiseksi pelkällä tikkailulla ja kun se tuntui toimivan, niin uskalsin yhdistää purjeen kanssa vinonauhaa ja tarraa. Ja tälläinen oli lopputulos :)


Korttikotelo.

Testauksen myötä voin siis todeta, että kyllä sitä purjetta voi ommella, mutta paremman jäljen varmasti saa, kun vaihtaa koneeseen kunnon vahvan neulan. Viikonloppuna itseasiassa näin purjeesta tehdyt baarituolin päälliset ja makeet ne kyllä olivat! Kierrätysmateriaalin hyödyntämistä on jo itsessään aina kiehtovaa ideoida, mutta näiden purjeiden käyttöön liittyy myös se extra, että kivoja yksityiskohtia saa, kun oivaltaa hyödyntää purjeessa valmiina olevia tikkauksia, numerointeja tms. Purjetta onkin kuulemma varastoissa vielä paljon, joten eiköhän se pääse vielä jatkokäsittelyyn :)

3 kommenttia:

  1. kiva.. laukkuja sitten.. sellaisia iltapukuvermeitä joissa pitsiä ja röyhelöä.. jne.. rouhee yhdistelmä olisi ;)

    VastaaPoista
  2. Wau! Hieno! Tuosta tulis loistava passipussi. :)

    VastaaPoista
  3. Aivan ihana korttikotelo. Jään mielenkiinnolla odottamaan, mitä kaikkea keksit tehdä purjeesta.

    VastaaPoista