1. marraskuuta 2011

Tunnustellaan taas



Blogiani on jälleen muistettu tunnustuksella :) Tällä kertaa ISO kiitos kuuluu Lauralle Naurava Nappi-blogista. Myös hänen upeassa blogissaan kannattaa vierailla!

Tunnustuksen saaneena minun täytyy tehdä seuraavat neljä asiaa;

1. Kiittää tunnustuksen antajaa - tämä kuittautuikin jo :)
2. Antaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle.
3. Ilmoittaa näille kahdeksalle tunnustuksesta.
4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestäni.


Alla olisikin omat tunnustukseni!

1. Tällä hetkellä elän violetissa maailmassa! Hullaannun kaikesta violetista, oli sitten kyse vaatteista, sisustusjutuista tai vaikka langoista.
2. Olin pienenä aikamoinen jalkapallo-mimmi. Pelasin useamman kauden ja minut palkittiin vuosittain parhaan pelaajan-palkinnolla, lukuunottamatta yhtä kautta, jolloin sain reilun pelaajan-palkinnon.
3. Olen kahden pienen pojan äiti ja nuorimmainen syntyi elokuulla. Toinen raskauteni sytytti minuun suklaahimon ja se tuntuu jatkuvan edelleen :P
4. Suklaasta tuli mieleen, että olen oikea jouluihminen ja odotankin innolla joulua. Tänään laulelimmekin jo reeniksi ekat joululaulut ja kaupoista olen jo pitkään himoinnut Fazerin joulusuklaata :)
5. Haaveilen uudesta ompelukoneesta... Vanhalla kyllä on pärjäillyt ihan ok, mutta kyllähän se vähän jämäkämpi ja kattavampi saisi olla :)
6. Vapaa-ajalla nautin käsitöiden lisäksi ystävien ja perheen kanssa vietetystä ajasta. Porukassa on aina kivempaa!
7. Olen uskaltautunut tekemään Katapulttihypyn. Se on ikäänkuin jättimäinen ritsa, joka singauttaa ihmisen maan tasalta kohti taivasti. Aivan huikeeta!!
8. Minulla on parhaillaan noin kymmenen neule/virkkausprojektia kesken, hups! Uusista ideoista on kuitenkin niin ihanaa inspiroitua!! Ja saas nähdä kasvaako keskeneräisten töiden määrä tänään taas yhdellä, sillä postilaatikossa odottaa uusin Moda ;)


Tällä kertaa olen valinnut tunnustuksen saajiksi blogeja, joista suurin osa on minulle uusia tuttavuuksia, loput muuten vaan mieluisia. Innolla jäänkin seurailemaan, mitä niihin jatkossa päivitellään :) Olkaa hyvät!

5 kommenttia:

  1. Katapulttihyppy- hui kamala. En uskaltaisi ikinä. Kiva lukea Sinusta

    VastaaPoista
  2. Kiitos tunnustuksesta!

    oli kiva lukea näitä juttuja sinusta!

    VastaaPoista
  3. Kiitoksia kovasti! Taitaa olla jopa eka tunnustus, minkä olen saanut! =)

    VastaaPoista
  4. Oioi, kiitos kovasti! :)

    Sun tunnustuksista voisin itsekin allekirjoittaa lähes kaikki, paitsi että minulla ei ole vielä lapsia ja katapulttihypyn sijaan olen hypännyt benjihypyn. ;)

    VastaaPoista