Äitienpäivälahja-ideani syntyi tällä kertaa Suuri Käsityölehden innoittamana, jonka kevät-numerossa esiteltiin kankaiset servettilenkit. Valkoiset lenkit yhdistettynä Marimekon Lumimarja-servetteihin näyttävät melko suloisilta.
22. heinäkuuta 2010
Nähdään taas!
Otsikko sopii hyvin alla olevan projektin nimeksi, mutta myös omalle paluulleni. Pari kuukautta on mennyt aivan sumussa, kun uuden oman kodin myötä on painettu remppaa aamusta iltaan. Vieläkin sinnitellään kovasti, jotta tulisi valmista, mutta kaipaan jo kovasti käsitöiden pariin. Ideoita on kertynyt paljon paljon lisää ja viimeksi eilen piristin itseäni kangaskauppareissulla. Joten koitan katkaista blogin muutaman kuukauden hiljaiselon!!
Harmikseni yksi työkavereista päätti lähteä muihin hommiin... Vietimme kuitenkin kivat läksiäiset ja koruihmiselle oli helppo keksiä sopiva lahja, helmirannekoru! En halua koskaan sanoa hyvästi, sanon mielummin "Nähdään!"
27. huhtikuuta 2010
Hyvää syntymäpäivää!
Viime viikonloppuna juhlittiin serkun neljännesvuosisata-juhlia keilailun merkeissä. Lahjapaketista tuli taas käsintehtyä :) Tällä kertaa syntyi kaulakoru, jota koristi pari "keilapalloa". Materiaalit on hommattu Helmien talosta. Onnea Ellu!


15. huhtikuuta 2010
Pientä kivaa
Oon jo pitkään katsellut Virkkaus-kirjasta hauskaa avaimenperää, jossa marmorikuulan päälle virkataan "pussi". Marmorikuulia ei oo vaan kävellyt vastaan, joten idea on jäänyt ajatuksen tasolle. Mutta nyt avaimissani roikkuu pieni vihreä pallukka, kun appiukolta löytyi varastosta pieniä metallikuulia, joita hyödynsin marmorikuulien sijaan. Lankana on Sirdar Snygglyn Baby Bamboo, jonka kaverina virkkasin hopeista Madeira Metallicia.
Mohairia lenkillä
Ihastuin viime vuotisilla Tampereen Kädentaito-messuilla Esiton lenkkimohairiin ja haalin sitä varastoihini. Helmineuleen ja 15-koon puikkojen avulla sain lohdittua ihanan elävän näköisen kaulahuivin. Huivin viimeistelee keveät hapsut.
18. helmikuuta 2010
Virkkauskouluun, mars!
Ala-asteella virkataan pikkukätösillä patalappuja ja niistä tulee.. hmm.. kauniita tottakai, mutta ehkä pikkuisen vinoja ;) Eipä ihme, että virkkausintoni ei koskaan ole syttynyt, sillä koulussa tehtiin neulomalla kaikkia paljon kivempia töitä.
Sain jouluna lahjakortin käsityökirjaan ja sillon päätin, että nyt mä opettelen virkkaan. Löysin Suomalaisesta kirjakaupasta "Virkkaus - vanha konsti, uudet mallit"-kirjan, joka oli kuin tehty meitä alottelijoita varten, sillä kirja alkaa kattavalla virkkauskoululla.
Sain jouluna lahjakortin käsityökirjaan ja sillon päätin, että nyt mä opettelen virkkaan. Löysin Suomalaisesta kirjakaupasta "Virkkaus - vanha konsti, uudet mallit"-kirjan, joka oli kuin tehty meitä alottelijoita varten, sillä kirja alkaa kattavalla virkkauskoululla.
Houkuttelin naapurini mulle opettajaksi ja siitähän syntyi tämä hellyyttävä DROPS-krokotiili. Lankana käytin silkkisen pehmeää Sirdar Snugglyn Baby Bamboota.
Kiitos Lauralle!
Myssy maha-asukille
Raskausaikana oli ihana neuloa kaikenlaista tulevalle pienokaiselle. Yksi niistä oli tämä raidallinen korvaläppäpipo (Suuri Käsityölehti 1/2006, lanka Novitan 7 veljestä). Tein pipon muuten valmiiksi, mutta jätin tupsun tekemättä ja päätin, että teen sen vasta, kun lapsi on syntynyt. Tytön tupsuun tulisi punaista ja pojan omaan sinistä. Ja sinistähän sitä sitten laitettiin :)
Nuttu Etiopiaan
Eräs mammakaverini houkutteli mua mukaan Nuttu-kampanjaan, jossa Etiopiassa lähetystyössä oleva suomalaispariskunta kerää nuttuja ja lahjoittaa niitä paikalliseen sairaalaan keskosvauvoille. Innoistuin heti tästä ihanasta mahdollisuudesta ja laitoin puikot heilumaan Novita Woolin kera.
Basic-kypärämyssy
Kaikkihan tietää, että vauvat on pieniä, mutta silti ne osaa aina yllättää olemalla vieläkin paljon pienempiä <3 Neuloin juuri siitä syystä tämän Novitan netistä löytyvän peruskypärämyssyn, kun viimat alkoi alkutalvesta puhaltaa ja pikkupoikamme vaatekaapissa komeili vain liian isoja pipoja.
Mutta kuinkas kävikään! 60 cm myssyn ohjeella tuli ainakin 70 cm kokoinen *pyörittelee silmiään ihmeissään*.. Odotellaan siis vielä hetki, että poika vähän kasvaa. Kevättä odotellessa!
Kummitädiltä
Blogiini pääsee tällä kertaa myös vähän vanhempaa satoa. Neuloin tämän palmikkojen täyteisen villatakin kummitytölleni ristiäislahjaksi jo noin vuosi sitten, mutta takki oli niin reilun kokoinen, että se on tullut käyttöön vasta tänä talvena. Ohje neuleeseen löytyy Modasta 1/08 ja lankana on Novitan 7 veljestä. Napit on hankittu Tampereelta Nappipuodista, joka on aivan lumoava pikkuputiikki käsityöihmisille. Suosittelen!
17. helmikuuta 2010
Rouva Severi Seepra
Sukulaistyttö sai 2v. synttäripäivänään paketista Seepra-pehmolelun. Seepra on tehty Neulo ja huovuta leluja-kirjan ohjeen mukaan, mutta tein sinisävyisen Severin sijaan Rouva Severin käyttämällä tyttömäisempiä värejä. Ohjeen mukaan pehmolelu olisi tehty huovuttamalla, mutta itse neuloin kaveruksen kaksinkertaisesta Novitan 7 veljestä-lankasta pienillä puikoilla ja jätin huovutuksen tekemättä. Hyvä tuli silti, vaikkakin melko iso, mutta kyllä lelu oli saajalleen oikein mieluinen, sillä se täytti mukavasti pari vuotiaan tytön koko sylin <3
3. helmikuuta 2010
Isälle ja pojalle
Tein jo raskausaikana nuo pienet polvisukat uudelle tulokkaalle ja mieshän siitä innostui, että "Mulle kans!". No, mikäs siinä, kun molempien ohjeet löytyi vieläpä samasta Suuri Käsityölehdestä (11-12/2006). Vauvan sukissa lankana on Sandnes Sisu ja aikuisen Novitan 7 veljestä.
Tässä sitten isä ja poika 5kk poseeraa tiimi-sukissaan <3
Tässä sitten isä ja poika 5kk poseeraa tiimi-sukissaan <3
Pehmeet paketit on parhaita
Neuloin anopille synttärilahjaksi palmikolliset ranteenlämmittimet. Ideaa sain eräästä Dropsin neuleesta, mutta sovelsin ohjeen Novitan Nalle alovera-langalle sopivaksi.
Kaveriksi ranteenlämmittimille tein Novitan valkoisesta Rose Mohairista rintamerkkiheijastimen.
Kaveriksi ranteenlämmittimille tein Novitan valkoisesta Rose Mohairista rintamerkkiheijastimen.
Kaverille kans
Kurkataan vielä kerran pukinkonttiin, sillä sinne eksyi myös rakkaille ystäville tekemäni helmirannekorut. Materiaalit hankin HelmiQ:sta.
2. helmikuuta 2010
Heijastellen!
Heijastinkankaasta ja helmistä syntyi pikkuväelle ihania heijastinenkeleitä ja -ötököitä punkinkonttiin.

Vanhemmalle väelle pukki toi puolestaan pitsikukkakehikolla tehtyjä heijastimia. Kieputin ensin 5 kerrosta lankaa ja sen jälkeen päälle 2 kerrosta heijastinnauhaa. Taakse ompelin kiinnitystä varten hakaneulan. Vihreässä kukassa on käytetty Novitan Rose Mohairia ja violetissa Esito-lenkkimohairia. Ohje löytyy Novitan sivuilta http://www.novita.fi/public/File/pitsikukkahuivi.pdf
Vanhemmalle väelle pukki toi puolestaan pitsikukkakehikolla tehtyjä heijastimia. Kieputin ensin 5 kerrosta lankaa ja sen jälkeen päälle 2 kerrosta heijastinnauhaa. Taakse ompelin kiinnitystä varten hakaneulan. Vihreässä kukassa on käytetty Novitan Rose Mohairia ja violetissa Esito-lenkkimohairia. Ohje löytyy Novitan sivuilta http://www.novita.fi/public/File/pitsikukkahuivi.pdf
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
















