9. helmikuuta 2011

Nappipaitoja

Viikonloppuna juhlittiin Hello Kittyn ja Salama McQueenin yhteisynttäreitä sukulaislasten luona ja lahjapaketteihin käärin pehmeää. Ottobrestä löytyi kivat nappipaidat sekä tytölle että pojalle, joten tartuin yhtenäiseen teemaan.

Tytölle ompelin Ice cream-mallisen paidan 1/2011-lehdestä. Kangas tähän löytyi Triteksistä. Kuva hieman valehtelee, mutta napeiksi valitsin violetit napit, jotka erottuu kivasti paidasta, vaikkakin sopivat hyvin värimaailmaan.


Kokeilin ensimmäistä kertaa rypytystä ja se onnistui melko kivasti alkukangertelun jälkeen. Ensimmäistä kertaa testailin myös pääntien ja hihansuiden viimeistelyä kaitaleella, mikä onnistui niin hyvin, että samaa tekniikkaa tulen käyttämään varmasti jatkossakin. Sillä keinolla saa kyllä todella viimeistellyn näköisen lopputuloksen.


Pojalle löytyi 6/2010-lehdestä Mickey-mallinen paita. Tämänkin paidan kankaat ja resorit on Triteksistä. Muokkailin ohjetta sen verran, että nappilistan tein samalla tavalla kuin tytönkin paidassa.


Kivana yksityiskohtana kaavassa on hihojen istutus kaarevin muodoin raglanhihan henkeen.

10 kommenttia:

  1. Hienoja paitoja ja kiva idea :) Olisinpa mäkin noin taitava ompelija!

    VastaaPoista
  2. Hyvin onnistuneita paitoja! Varsinkin tytön paita näyttää ihanalta kangasta, rypytystä ja nappilistaa myöten. :)

    VastaaPoista
  3. Kivat puserot!
    ps. punaisessa paidassa on hyppytikki :D
    tane

    VastaaPoista
  4. Tosi hienosti on onnistunut tuo kaitaleella viimeistely! On niin totta, että tulos on tosi huolitellun näköinen kun se saa tehtyä hyvin. Pitäis itsekin opetella. Pitää kysellä sulta vinkit sitten.

    -Heidi

    VastaaPoista
  5. Heidi: Ottobressä on hyvät ohjeet, siellä kaavojen seassa.

    VastaaPoista
  6. Kivoja paitoja, pitäisi itsekin kokeilla tuota nappilistapaitaa! Käypä muuten kurkkaamassa blogissani, olet voittanut siellä arvonnassa.. :)

    VastaaPoista
  7. Tosi siistejä ja kauniita paitoja. Tuo kaitaleella huolittelu on tosi siisti ja ´proffsin´ näköinen kun sen jaksaa opetella. :)

    VastaaPoista
  8. Nyt se kaitaleella viimeistely onnistui sitten mullakin! Ei muuta kuin lisää paitoja kehiin.. =)

    -Heidi

    VastaaPoista
  9. Heidi: Hienoa! Työläänpäähän se on kun normiresorin laittaminen, mutta niin niin siistiä!

    VastaaPoista