17. elokuuta 2011

Newborn

Täällä on sydän sulanut toistamiseen pienelle vauvalle,
kun perheemme kasvoi toisella pojalla viime perjantaina <3


Kotiuduimme viikonloppuna ja nyt reenailemme vauva- ja taaperoarjen yhteensovittamista.

...

Vaikka vauvanhoito käy täydestä työstä, niin käsitöitä ja bloggailua ei sovi tietenkään unohtaa, onhan se niin hyvää rentoutusterapiaa äidille :)

Kasasin ennen uuden vauvan syntymää isälle ja isoveljelle selvitymispakkaukset, joiden avulla vauva-arki sujuisi helpommin. Sekä isyys- että isovelipakkaukseen pääsi fleeceiset helistimet. Mieheni aloitti kyseisten helistinten teon jo pari vuotta sitten, kun esikosemme oli syntymässä, mutta ne eivät koskaan valmistuneet.. Nyt sitten sattumalta käsityötarvikkeita järjestellessäni löysin helistinten raadot ja päätin tehdä ne loppuun. Täytin helistimet vanulla, laitoin sisään kulkuset ja suljin kääntöaukot. Nopeasti tuo loppusilaus hoitui ja nyt vauvaa on kiva viihdytellä uusilla, itsetehdyillä leluilla :)



Isovelipakkaukseen askartelin lisäksi "Big brother"-paidan. Nappasin esikoisen kaapista vielä käyttämättömän, keltaisen paidan ja painoin siihen siirtoarkilla tekstiä sekä etu- että takapuolelle.

Pikkuveljestään ylpeä isoveli voi kertoa paidan avulla muillekin uudestaan tittelistään...


... ja paidan takapuoli taas antaa anteeksi, jos vauvanhoito ei aina sujukaan suunnitelmien mukaan :D

10 kommenttia:

  1. Paljon onnea koko perheelle!

    Aivan ihanat helistimet!

    VastaaPoista
  2. Paljon onnea koko perheelle :)

    VastaaPoista
  3. Onnea perheellenne! Vielä muistan jotenkuten millaista se oli, vauva-ja taaperoelämän yhteensovittaminen:;) Iloja ja hyviä hetkiä koko porukalle!

    VastaaPoista
  4. Voi että, valtavat onnittelut uuden perheenjäsenen saapumisen johdosta! Ja erityisonnittelut isoveljelle! <3 Pikaista toipumista synnytyksestä sinulle ja ihanaa pikkuvauva-aikaa koko perheelle! :)

    VastaaPoista
  5. Oi onnea! <3 Ihan huippu tuo isoveikan paita! :D

    VastaaPoista
  6. Lämpimät onnittelut. Kyllä teillä kelpaa, niin on hienot helistimet ja paita.

    VastaaPoista
  7. Paljon onnea :) ja pikaista toipumista ihanan käärön kanssa <3.
    Todella söpöt helistimet ja aivan ihana toi paidan teksti!!! :D

    VastaaPoista
  8. Onnea :) Aivan mahtava tuo paita :D

    VastaaPoista
  9. Ihanat helistimet ja hauska teksti paidassa :D

    VastaaPoista
  10. Paljon onnea! Paidan teksti mahtava =) Helistimet myös suloisia, mutta tuo kuva pienestä kädestä sormen ympärillä <3 SULOINEN <3

    VastaaPoista